tiistai 24. maaliskuuta 2015

Rauhalammintien ja hallin pihan kaivuut

Kuten hallilla kävijät ovat varmasti huomanneet tehdään Rauhalammintielle kauan odotetua pyörätietä. Pyörätie tuleekin tarpeeseen ja jatkossa me kaikki voimme lämmitelläkoiriamme turvallisemmin, kun ei tarvitse kulkea enään autotien reunaa. Tien rakentaminen on kuitenkin pitkä projekti ja vie paljon aikaa. Rauhalammintie onkin nyt paikoin entistä ahtaampi. Toivonkin, että me kaikki hallin käyttäjät ollaan nyt tiellä liikuttaessa autolla tai kävelle entistä varovaisempia, kun mm. katuvalot eivät tiellä toimi. Eli heijastin liivit sekä koiralle että taluttajalle päälle kävellessä ja autolla kulkiessa nopeutta ihan reippaasti pois.

Tämän lisäksi sähköyhtiö kaivaa samalla hallille maakaapelit, jotta tuulisellakin säällä saadaan pitää valot päällä. Kaivuista on osa tehty jo hallin pihassa. Piha on kuitenkin paikoitellen erittäin pehmeä ja pysäköinnissä kannattaa huolehtia vielä suurempaa varavaisuutta kuin ennen tätä. Pihaan tullessa parkkipaikan oikea takanurkka on pahasti pehmeää aluetta eikä aivan nurkkaan kannata autoa pysäköidä. Pyrimme saamaan sähköyhtiön viimeistelemään työt mahdollisimman pikaisesti.

Eli varovaisesti tiellä ja pihassa.

Heidi Särkipaju
TVA Pori ry, pj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti